Luonto inspiraation lähteenä

Luonto on iso inspiraation lähde ja sieltä voi hakea inspiraatiota mitä ikinä sitten tekeekin. Monet luovat tekijät hakevat inspiraatiota hyvin useasti luonnosta. Runoilijat saattavat istua penkillä tai maalarit maalaavat taivaanrantoja. Luonto puhdistaa ajatuksia ja saa samalla ajatuksen kulkemaan. Suomen luonto on monelle sellainen, että sen vaikutus on todella puhdistava ja puhdistaa sielun ja vapauttaa yksilön inspiraation. Sen vaikutus on suurenmoinen ja se saattaa meidät saada tekemään asioita, joita ei muuten olisi tullut mieleen. Sen inspiraatio on niin monesta tekijästä kiinni, samoin monesta tavasta. Ennen kaikkea luonto on kauneutta ja kauneus inspiroi.

Luonto on myös inspiraationa moneen sisustukseen. Suomalaisetkin ovat rohkaistuneita sisustajia nykyään ja se näkyy nykypäivänä esimerkiksi tapettivalikoimien kuoseissa sekä niiden väreissä. Tänä päivänä tapetoidaan niin kutsuttuja tehosteseiniä jolloin siis yhdelle seinälle valitaan värikäs, rohkea kuosi hyvin isollakin kuviolla. Muille seinille valitaan puolestaan vaaleaa ja hillittyä väriä. Trendivärejä tapeteissa ovat beige ja ruskea, harmaa ja kitti, musta ja valkoinen sekä erilaiset metallivärit.

Kankaissa sen sijaan näkyy luonnon vaikutus. Marimekon kankaissa muun muassa liikutaan maaseudulla sekä kaupungissa ja satumaisissa metsissä sekä myös meren äärellä. Perinteisenä kevät värinä toimii vihreä ja se on saanut seurakseen haaleaa pinkkiä, oranssia, punaista, mustaa, ruskeaa ja sinistä. Kuviomaailma on todella laaja ja vahvat kuvioinnit yhdistävät kuvioita yhteen.

Laattamaailmassa korostuu yksinkertaisuus, luonnonmukaisuus ja yksiöllisyys. Värimaailma on puolestaan voimakas mutta lämmin. Hienostuneemmassa sisustuksessa käytetään valkoista ja mustaa ja kodikkaampaan sisustukseen beigeä ja ruskeaa. Punaista käytetään hieman rohkeammassa sisustuksessa. Luonto toimii inspiraation lähteenä, kuten myös pinnat jotka muistuttavat metallia ja tekstiiliä sekä graafisia ja ornamentaalisia kuvioita. Inspiraatiota haetaan myös muista kulttuureista.

Laatat, jotka ovat luonnonvärisiä ja jäljittelevät tekstiilin pintaa tekevät romanttisen tunnelman. Metallinhohtoisina ne sopivat hyvin moderniinkin sisustukseen. Luonnosta voidaan tuoda myös jotain konkreettista, kuten kallion tai kiven tyylistä pintaa. Kun eri kokoisia laattoja yhdistellään saadaan yksinkertainen, mutta samalla ainutlaatuinen sisustus. Inspiraatiota voidaan saada vaikka vanhasta ja vahatusta puulattiasta.