Suomen luonto on sadunomainen ja kaunis. Tämän kauneuden lisäksi luonnostamme löytyy ruokaa sekä sielulle että keholle. Kehon superruokaa onkin muun muassa marjat ja sienet mitä Suomen metsät ovat pullollaan.

Tätä väittämää vahvistaa myös Ylen tekemä kysely jonka mukaan 63% ihmisistä poimivat marjat ja sienet itse talteen. Vain 8% vastaajista eivät hyödyntäneet laisinkaan luonnonantimia.

Sivuiltamme löydät hyvää informaatiota muun muassa mistä tiettyjä marjoja kannattaa metsästää ja milloin ne ovat kypsiä syötäväksi. Tämän lisäksi marjoista on kerrottu yleisesti ja niiden terveysvaikutuksista ja hieman myös siitä miltä ne näyttävät, joten tämän jälkeen voit lähteä hyvin mielin marjametsään.

Sienestys on omanlainen lajina ja sienet kasvavatkin eri syksyinä eri tavoin. Sienestämisessä on hyvä tietää mitkä ruokasienet ovat hyviä ja syötäviä ja miten niitä voi muun muassa valmistaa. Olemme koonneet näistäkin hieman tietoa, jotta sienestäminen sujuisi paremmin ihan vasta-alkajaltakin. Aloitteleva sienestäjä pärjää hyvin pitkälle jo sillä, että tavallisimmat ruokasienet ovat hallussa sekä alueen myrkkysienet.

Marjojen ja sienien poimiminen onkin monien mielestä parasta luonnonterapiaa ja se tosissaankin ruokkii sekä kehoa että mieltä. Samoin kuin luontokin. Luonto toimii inspiraationa monelle asialle kuten sisustuksellekin. Olemme keränneet sisustuksellisia asioita sivustolle, josta voi itse inspiroitua ja saada hyviä ideoita jos lähitulevaisuudessa, tai vähän kauemmassakin on aikeena laittaa sisustusta uusiksi tai vaikkapa uuden asunnon sisustaminen on ajankohtaista. Tämän lisäksi olemme ottaneet kantaa ekologisuuteen ja vinkkejä siitä mikä on ekologista sisustusta ja mitä asioita kannattaa ottaa huomioon josko haluaa ja aikoo laittaa asuntoaan kuntoon ympäristöystävällisellä tavalla. Ekologisuus kun on onneksi nouseva trendi ja yhä useammat ovatkin kiinnostuneita ottamaan oman asuinplaneettansa eli maan, paremmin huomioon.