Miksi brunssi on aamiaista parempi vaihtoehto?
Brunssi, tuo usein viikonloppuisin nautittava aamiaisen ja lounaan sekoitus on yleensä reilusti kevyempi vaihtoehto kuin aamiainen ja sen jälkeinen lounas erikseen. Brunssi onkin vähän ruokaisampana aamiaisena paljon parempi vaihtoehto, jonka avulla jaksaa pidempään ja paremmin töissä.
Monipuolinen aamiainen on aina tärkeä mutta brunssista saa vielä paremmin monipuolisemman, kattavammilla raaka-aineilla höystettynä. Runsas brunssi onkin samaan aikaan täyttävä, terveellinen ja hyvä alku päivälle, etkä syö liikaa ja tule sitä kautta väsyneeksi.
Brunssi on monipuolinen
Brunssi on yhtä monipuolinen kuin mitä haluat sen olevan ja siitä syystä kannattaakin panostaa kasviksiin, hedelmiin ja muuhun terveelliseen. Voit vaikka syödä vähän täyttävämmän mysliannoksen, tuoremehua, croissantteja ja täytteitä croissanttien sisällä. Näin saat aamiaisen oloisen, mutta silti monipuolisemman ja täyttävän kokonaisuuden, jonka avulla jaksat pidempään.
Itse brunssin monipuolisuuden lisäksi kannattaa myös suosia vaihtelua eri päivinä. Esimerkiksi mitä laitat croissanttien sisään tai vaihtoehtoa croissanteille. Voit syödä paahtoleipää tai patonkeja ja niiden kanssa myslin sijasta jogurttia ja marjoja tai vaikka hunajaa.
Valitsemalla vaihtelevan kokonaisuuden, pidät yllä monipuolisuutta ja näin saat varmasti kaikki tarvittavat ravintoaineet, proteiinin ja hiilihydraatit. Vaihtelun ansiosta saat monenlaisista eri lähteistä tarvitsemasi ravintoaineet ja näin myös brunssin syöminen on mielekkäämpää, kun et syö aina samoja ruokia.
Muista myös juoda tarpeeksi
Oli kyseessä aamiainen, brunssi tai ihan lounas, kannattaa muistaa juoda kunnolla. Monipuolisella ja terveellisellä juomisella, kuten kivennäisvedellä tai tuoremehulla varmistat että juot terveellisesti, etkä saa liikaa sokeria. Monesti juuri juomalla saadaan liikaa sokeria ja siihen kannattaakin kiinnittää huomiota ja pyrkiä valitsemaan terveellisempi vaihtoehto. Voit näin jaksaa paremmin kun sokeri ei väsytä heiluttaen nopeasti verensokeria edestakaisin.