Kotipuutarhan marja- ja hedelmäpuut

Suomen luonto tarjoaa tunnetusti paljon marjoja syksyllä ja niitä monet meistä lähtevät keräämään lähimetsiin. Marjoilla täytetään pakastimet ja niitä nautitaan koko vuoden ajan. Monissa muissa maissa kasvatetaan paljon marjoja ja hedelmiä myös omassa puutarhassa. Onnistuuko Suomessa hedelmien ja marjojen kasvatus ja mitkä niistä erityisesti soveltuvat meidän olosuhteisiin.

Monilla pihoilla on kasvamassa luumupuita. Luumupuut soveltuvat hyvin Suomen puutarhoihin ja luumut tuottavat yleensä hyvän sadon. Kirsikkaluumu on hedelmä, joka kasvaa hyvin Suomessa ja sato on korjattavissa elokuussa. Puu tuottaa makeita hedelmiä melko paljon ja puu kannattaa suojata talven ajaksi.

Erilaiset herukat ova hyviä marjoja ja niiden kasvattaminen on yleistä Suomessa. Monilla on pihoilla mustaherukkaa, punaherukkaa tai valkoherukkaa. Mustaherukka on yleisin ja makein näistä kolmesta marjasta. Punaherukka ja valkoherukka ovat hieman happamampia mutta kuitenkin erittäin hyviä marjoja. Herukat kestävät myös hyvin härmää, joten ne soveltuvat hyvin meidän olosuhteisiin.

Suomessa voi myös kasvattaa rypäleitä vaikka se ei varmasti tulekaan jokaisella ensimmäisenä mieleen. Tietty Vitivis lajike kestää myös Suomen oloissa ja se kestää myös pakkasia. Talvella se voi kuitenkin vaatia peitteen päälleen. Aivan pohjoisessa tätä ei kannata kokeilla mutta etelässä se voi kasvaa hyvinkin ja tuottaa marjaa.

Omenat ovat hyvin tavallisia Suomessa ja monella onkin omenapuu pihallaan. Monet lajit viihtyvät myös Suomessa ja niistä saadaan todella hyviä satoja kesän aikana. Omena onkin ehkä helpoin hedelmäpuu, jonka omalle pihalle voi pystyttää. Istutuksesta muutaman vuoden päästä omenat tuottavat hyvää satoa ja niiden kanssa kannattaa olla kärsivällinen.

Suomessa voi myös koettaa muitakin hedelmiä ja marjoja. Etelässä kasvatetaan myös vesimelonia, aprikoosia ja muita hieman eksoottisempiakin hedelmiä. Kaikkea voi lähteä koittamaan ja kasvattamaan.