Nauti luonnosta ja saavu kotiin valmiin aterian ääreen
Luonnossa liikkuminen on saunan lisäksi kenties yksi tärkeimmistä henkirei’istä meille suomalaisille. On tieteellisestikin todistettu, että luonnon äänien kuuntelu ja metsän vehreys alentavat jo parissa kymmenessä minuutissa ihmisen stressitasoja. Meillä on rentoutumisen lisäksi muitakin hyviä syitä lähteä luontoon, sillä puhtaat metsämme tarjoavat muun muassa useita kertoja vuodessa mahdollisuuden erilaisten metsänantimien keräämiseen. Olemmekin kansana innokkaita marjastajia ja sienestäjiä. Ei ole siis mikään ihme, että esimerkiksi parasta marja-apajaa etsiessä ajantaju tuppaa katoamaan ja pian olisi jo aika lähteä kotiin lounastamaan. Kaikki varmasti tietävät, miten ikävää on palata metsästä nälkä kurnien kotiin, kun mitään ruokaa ei ole valmiina odottamassa. Tässä postauksessa esittelemmekin menetelmän, jonka avulla saavut kätevästi valmiin aterian ääreen!
Kun suunnitelmissasi on lähteä heti aamusta viettämään useampi tunti luonnonhelmassa, on hyvä miettiä hieman etukäteen, mitä nälän yllätettyä olisi helppoa ja mukavaa syödä myöhemmin päivällä. Yksi vaihtoehto on valmistaa jokin ruoka valmiiksi esimerkiksi jo edellisenä päivänä ja lämmittää se kotiin tultua mikrossa. Tämä on toimiva menettelytapa, mutta kaikki eivät halua, tai heillä ei ole aikaa, valmistaa kokonaista ateriaa jääkaappiin ennen seuraavan päivän luontoreissua. Olisi varmasti myös mukavampaa, jos ainakin osa ateriasta olisi kotiin saavuttaessa jo lämmintä. Tämä on mahdollista esimerkiksi sellaisen riisinkeittimen avulla, jossa on mahdollista asettaa ajastin, jonka avulla riisi on juuri haluttuna ajankohtana valmista nautittavaksi. Sähköinen riisinkeitin on vielä Suomessa varsin vähän käytetty keittiöväline, mutta se kuuluu itseasiassa yksiin maailman suosituimmista kodinkoneista.
Riisinkeitin mahdollistaa monien eri riisilajikkeiden oikeaoppisen keittämisen ja sinun on vain valittava kunkin lajikkeen ja halutun lopputuloksen mukainen keitto-ohjelma. Ajastin takaa myös sen, että riisi on ihanan tuoretta ja lämmintä kotiin saapuessasi. Luontoretken jälkeistä ateriaa suunnitellessasi voit siis luottaa siihen, että puolet ateriasta on jo valmiina ja sinun on vain lisättävä riisin päälle haluamasi lisukkeet. Jos sinulla ei edellisenä päivänä ole aikaa tai halua valmistaa lisukkeita alusta asti itse, voit aivan hyvin napata kauppareissulla mukaasi helposti lämmitettäviä eineksiä. Riisi sopii hyvin melkein minkä tahansa kanssa, joten kylkiäisten valitsemisen ei tulisi tuottaa suurtakaan päänvaivaa. Tiesitkö, että keittimellä voi valmistaa myös riisipuuroa? Tämä suosikkiateria on eräilijän paras ystävä, sillä se ei vaadi lisukkeikseen muuta kuin sokeria, ripauksen kanelia ja nokareen hyvää voita. Metsäretken jälkeen on ihana tulla kotiin lämpimän riisipuuron ääreen, joka on helppo kauhoa suoraan keittimestä lautasille.