Miten taide näkyy arjessa?
Taide tuo usein mieleen museot, taidegalleriat, vanhat taulut ja kummalliset veistokset. Taide kuitenkaan ei ole yksinkertaisesti selitettävä asia. Taidetta on oikeastaan kaikki sellainen, minkä näkijä kokee taiteelliseksi. Taide kun tuo iloa ja surua, sekä laajan skaalan tunteita ilmi ja tarkoitus on tuottaa keskustelua, sekä parantaa ilmapiiriä ja herättää ihmisiä miettimään asioita.
Taidetta on pyritty tuomaan moniin paikkoihin, niin sairaaloihin, ostoskeskuksiin, kirjastoihin, juna-asemille, kuin puistoihinkin. Taidetta pyritäänkin tuomaan puoliksi huomaamattomasti, puoliksi tarkoituksella viihdyttämään ihmisiä ja piristämään yleistä ilmettä. Tätä ei välttämättä aina osaa arvostaa, mutta jos tämä taide puuttuisi, tilalla olisi todella kolkkoa ja väriköyhää, sekä hyvin yksipuoleista seinää ja lattiaa. Silloin taiteen olemassaolo todellakin saisi suuremman merkityksen ja ihmiset alkaisivat arvostamaan sitä paljon enemmän.
Arkinen taide kotona
Kotona oleva taide käsitetään usein juurikin vain tauluna seinällä, mutta taidetta, oman itsensä ilmaisua reviirinsä muokkaamisella kauniiden asioiden avulla, on käytännössä kaikki kotona oleva, tekstiileiden, kuten pyyhkeiden, verhojen ja petivaatteiden kuvioinnista lähtien, keittiövälineiden ja kodinkoneiden muotoiluun. Keittiöstä löytyykin paljon jopa lähes huippudesign tuotteita, vaikka niitä ei yleensä mielletäkään mitenkään taiteeksi.
Esimerkiksi Iittala ja Hackmann ovatkin panostaneet tuotteidensa ulkonäköön, erinomaisen laadun ohella. Useimpien tuotteiden ulkonäkö onkin todellista arkielämän taidetta. Käytettävyys ja laatu eivät välttämättä kuitenkaan yleensä kärsi hyvän näköisestä muotoilusta, vaan päinvastoin, se saattaa jopa helpottaa tuotteiden käyttöä, mahdollistaen muotoilun taakse kätketyn monikäyttöisyyden.
Kodinkoneiden, varsinkin hieman arvokkaampien mallien kohdalla valmistajat ovat alkaneet kilpailla laadun lisäksi myös esteettisyydellä, kuten esimerkiksi Sodastream ja Nespresso, joiden perusmalleja kalliimpien versioiden ulkonäkö soveltuu jopa esillä pidettäväksi. Vieraatkin varmasti arvostavat saadessaan juomaa hyvän näköisellä laitteella valmistettuna.