Näin löydät marjat

Metsän marjat houkuttelevat ihmisiä metsään ja niiden poimimisessa yhdistyykin sekä hyöty että huvi. Marjojen poimimisessa saa hyötyliikuntaa, raikasta ilmaa sekä ruokaa. Marjametsään on myös kivaa mennä yhdessä.

Suomesta saa vuosittain noin 20 ämpäriä marjoja jokaista henkeä kohti ja marjat ovatkin kunnon superruokaa: puhtaita sekä terveellisiä. Niitä saa sitä paitsi kerätä jokamiehen oikeudella. Marjoissa on myös meille erittäin hyödyllisiä hivenaineita ja vitamiineja sekä kivennäisiä. Näitä on enemmän kuin tuontihedelmissä. Niiden vaikutusta terveyteen on myös tutkittu ja on käynyt ilmi, että ne vaikuttavat positiivisesti ainakin verenpaineeseen ja kolesteroliin. Marjoja ei niiden puhtauden takia kannata poimia teiden läheltä tai laitosten läheltä joita on lannoitettu tai myrkytetty. Poiminta-ajallisesti paras hetki on poutasää aamukasteen jälkeen.

Tässä on mainittu muutama helposti löydettävä marja ja ohjeita marjapaikoista.

Mustikka

Mustikka kypsyy heinä-elokuussa ja niitä voi kerätä aina syyskuulle asti. Niitä on eniten kuusikoissa ja metsissä joissa on paljon havupuita. Pääkaupunkiseudulla muun muassa on mustikoita ihan tavallisissa virkistysmetsissä. Metsän rajalta ja hakkuuaukiolta löytyy hyvin mustikkaa. Mustikoita kasvaa koko Suomessa.

Vadelma

Vadelma kypsyy hyvin pitkälti samaan aikaan mustikan kanssa, mutta saattavat jäädä pieneksi aurinkoisena ja kuivana kesänä. Sateisena kesänä ne saattavat taas pudota helposti. Jos kelit taas suosivat kannattaa vadelmaa lähteä metsästämään hakkuuaukiolta. Niitä löytyy myös metsäautoteiden varsista: peltojen ja ojien vierestä.

Hilla

Lakkoja kasvaa koko Suomessa, mutta suurimmat sadot saadaan pohjoisessa: Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun soilta. Etelässä lakkoja kannatta poimia heinäkuun puolivälissä kun taas pohjoisessa niitä kannattaa poimia elokuun alussa. Etelässä sato on yleensä pienempi.

Puolukka

Tämä on Suomen runsassatoisin marja ja maan yleisin varpukasvi. Puolukkaa kasvaa koko Suomessa ja sitä löytyy tuntureilta, kallioilta ja kuivilta kankailta. Näiden lisäksi puolukkaa voi löytyä korpi- ja lehtometsistä. Marja on kypsä elokuun alusta syyskuun loppuun.

Karpalo

Tämä C-vitamiinipommi viihtyy suoalueilla ja suolampien rantahetteikössä ja on poimittavissa syyskuusta aina ensilumeen saakka. Pakkasella voi tulla toki kylmä näitä poimiessa, mutta silloin kannattaa olla toki hanskat mukana matkassa.